Tervetuloa teatteriravintola Ankkuriin lauantaina 15.6. klo 17 ilmaiseen Perhosrappu-esitykseen.
”Taloyhtiön kokouksessa se ehdottaa, että meidän rappu olis perhosrappu, et jokainen askartelis oveen jonkun perhosen, valokuvakin käy.”
Perhosrappu on vajaan tunnin mittainen runo- ja musiikkiesitys, joka käsittelee erilaisia teemoja elävästä elämästä. Esityksen ovat valmistaneet ja siinä esiintyvät Sari Suominen ja Perttu Suominen.
Lähiökerrostalon B-rappu kätkee sisäänsä tarinoita, jotka ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Tarinoiden eri ikäisillä henkilöillä on paljon puhuttavaa ja erilaisia ongelmia pohdittavana. Tarinaa kuljetetaan tekstien ja laulun vuoropuhelulla ja esityksen aikana siirrytään sujuvasti tunnelmasta ja tunteista toiseen, huumoriakaan unohtamatta.
Esityksessä kuullaan mm. kappaleet: Väliaikainen, Kohtalon tango, Vain rakkaus, Lasinen vuori ja mukana on myös kaksi uutta Perttu Suomisen säveltämää laulua. Runot on koottu nimekkäiden suomalaisten runoilijoiden teksteistä, joista mainittakoon esimerkiksi Anja Porio ja Anja Erämaja.
Perhosrappu on jatkoa Maailman valot -yleisötyöesitykselle, joka sai ensi-iltansa keväällä 2020 ja jota esitettiin yli kaksikymmentä kertaa erilaisissa ympäristöissä. Perhosrapussa käsitellään aiheita, jotka ovat meille kaikille tuttuja ja joihin katsojan on helppo samaistua.
Lämpimästi tervetuloa.
Teatteriravintola Ankkurissa myynnissä myös pientä purtavaa ja juotavaa. A-oikeudet.
Teatteriravintola Ankkuri
(Rauman teatteri)
Alfredinkatu 2, 26100 Rauma