FresCo Ravintolat avaa toimipisteen Laitilan Laserkeskuksen kanssa samassa rakennuksessa sijaitseviin tiloihin (Turuntie 11).
Ravintola Kustaan Keidas aloittaa toimintansa heinä-elokuun vaihteessa. Pitkään samalla paikalla toiminut lounaskahvila Wilhelmiina ja Waltteri lopettaa toiminnan kesäkuun lopulla.
”Teemme ensin pientä pintaremonttia ja heinäkuun lopusta alkaen toivotamme niin vanhat kuin uudetkin asiakkaat tervetulleeksi Kustaan Keitaan herkullisten patojen ääreen”, kertoo FresCo Ravintoloiden yrittäjä Seija Aronen.
”Olemme äärimmäisen iloisia, että saamme jatkumoa pitkäaikaiselle lounaskahvilatoiminnalle tähän kasitien välittömään läheisyyteen”, toteaa Frans Rantapere ravintolakiinteistön omistajan puolesta.
FresCon laadukasta lounasta
ja monipuoliset palvelut
Laadukas FresCo-lounas muodostaa ravintola Kustaan Keitaan toiminnan ytimen. Ravintola palvelee yksityis- ja yritysasiakkaita monipuolisesti.
Nykyaikaisissa kokoustiloissa onnistuvat vaativammatkin kokoukset. Kustaan Keidas toimii myös tilausravintolana juhliin ja muihin kokoontumisiin – catering-palvelua unohtamatta.
Ravintolan nimellä on historiallista taustaa: Perimätiedon mukaan 1600-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf pysähtyi Laitilassa matkallaan Turusta syvemmälle Suomeen.
Kuninkaan seurue on mahdollisesti pysähtynyt ruokailemaan ja lepäämään juuri ravintola Kustaan Keitaan kohdalla. – Näin ollen uusi ravintola sai nimekseen Kustaan Keidas.
Ravintola Kustaan Keidas
Turuntie 11, 23800 Laitila
kustaankeidas@frescoravintolat.fi
puh. 044 755 4099
Tervetuloa tutustumaan!